Showing posts with label working out. Show all posts
Showing posts with label working out. Show all posts

Monday, November 16, 2015

My new life - PURETREENI

Kaiken kiireen keskellä blogi on valitettavasti jäänyt vähän unholaan. Koulu- ja työkiireiden lisäksi olen aloittanut uuden elämän Puretreenin parissa. Olen aina tykännyt treenata kovaa ja omasta mielestäni syönytkin melko terveellisesti, ja mättöpäiviä harvemmin on tullut pidettyä. Tällä kertaa päätin että nyt pistetään sitten myös ruokavalio kuntoon ja kaverin innostamana lähdin mukaan Pureen.

RUOKAVALIO

Mikä sitten on Pure? Puretreeni on Nanna Karalahden ja Kukka Laakson ainoastaan naisille suunnittelema nettivalmennusohjelma. Ruokavalio on täysin gluteeniton ja maidoton ja myös sokeria ja alkoholia tulisi välttää. Dieetin aikana on kuitenkin muutama sallittu "herkkupäivä" eli cheatpäivä, jolloin voi syödä päivän mittaan vähän reilummin hiilareita, tai nauttia yhden isomman aterian ja muuten syödä ohjeiden mukaan. Hiilihydraatteja syödään ainoastaan treenin jälkeisellä aterialla, muuten ruokana on pääasiassa erilaisia lihoja ja kasviksia. Myös rasvan voi valita itse lukuisista vaihtoehdoista, mm. kookosöljy, pähkinät ja niin edelleen. Pastaa on välillä ollut ikävä, mutta uusia tuttavuuksia on tullut tilalle kuten qvinoa ja basmatiriisi. Kun aloitin kyseisen ruokavalion mietin pitkään miten tulen pääsemään eroon suklaariippuvuudestani, vaikka sitä en kerralla paljon edes syö. Hämmästyin kun jo muutaman päivän päästä himo oli täysin kadonnut. Kasviksia olen syönyt reilusti päivittäin ja iltarahka on vaihtunut joko banaanipannariin marjoilla tai herkulliseen smoothieen. Täytyy sanoa että ihminen on tapojensa orja, mutta kaikkeen kyllä tottuu. Kun taannoin kerroin ystävilleni syöväni pirtelöä raa'asta kananmunasta tehtynä olivat ilmeet näkemisen arvoisia. Itse myös kauhistelin ajatusta, mutta lopputulos on ollut aivan superherkullinen. Äitini aiempana kilpauimarina joutui aamuisin "nauttimaan" pirtelön pelkistä kananmunista. Tämä ajatus karmii jopa minun selkäpiitäni. Ruokaa on siis enemmän kuin tarpeeksi, ja tuttuakin tutummaksi ovat tulleet urheilijoiden suosimat kananmunat, etenkin valkuaiset. Keskimäärin kananmunia tulee siis käytettyä vähintään kuusi päivässä. Aamupuuron olen saanut pitää ruokavaliossa, josta en varmaan olisi edes suostunut luopumaan kun se aamuisin niin hyvin täyttää. Lisäkkeet on vain pitänyt miettiä uusiksi. Marjoja syön myös paljon enemmän kuin ennen, voisi melkein sanoa että vähintään 200g päivässä. 






TREENIT

Kuten moni tietääkin olen tottunut koviin treeneihin. Tai niin luulin ennen Purea. Jalkalihakseni ovat aina olleet se vahvuuteni joten odotin innolla ensimmäistä jalkapäivää. Kunnon kyykky tangolla tuli pitkästä aikaa takaisin ohjelmaan, enkä joutunut luopumaan rakkaasta jalkaprässistänikään. Entisten 3*12 sarjojen 170kg setti vaihtui 9 setin supersarjaan ja uusi maksimi saatiin jopa 200 kiloon. Se oli yksi tavoitteistani. Treenin tehokkuudesta kertoo jotain se kun ehdotin työkaverilleni kokeiluun jalkapäivän 180-toiston askelkyykkysarjaa. Voitte kuvitella lopputuloksen, ei se helppoa ollut. Ihanaa kun salilla on hapottanut oikein kunnolla ja tuloksia tulee. Saliohjelma on 3-jakoinen joten kaikkiin lihaksiin keskitytään kunnolla; jalat, selkä+hauis+ojentajat, olkapäät+rinta+vatsat sekä toiminnallinen koko kehon treeni. Näiden neljän treenin lisäksi on kevyempi aeroobinen sekä yksi maksimitreeni, johon kuuluu lyhyempiä ja pidempiä juoksuspurtteja, väliin 100 kyykkyhyppyä ja vielä muutama sata vatsaa. Näitä on tullut sateisena ja pimeänä lauantai-iltana yksin vedettyä pihalla kun muut ovat nauttineet juhlimisesta sun muusta. Juhlia olen kyllä voinut itse myös. Olen muutamissa pikkujouluissa ollut, mutta pysynyt täysin alkoholittomalla linjalla. Tämän viiden viikon aikana on ainoastaan pari yksittäistä annosta tullut juotua. Hyvin ovat myös ystävät lopulta ymmärtäneet että kun on alkoholittomalla linjalla niin se myös pitää.





TAVOITTEET JA TULOKSET

Nyt on siis jo kuudes viikko menossa, aika on mennyt todella nopeasti. Ensimmäiset neljä viikkoa treenattiin kovaa ja sitten viikko palauteltiin. Tällä viikolla vedetään sitten taas täysillä. Miksi lähdin Pureen? Koska treenaan kovaa olen aina miettinyt syönkö oikeasti tarpeeksi ja oikeanlaista ravintoa. Selvisi pian että kasviksia oli ollut liian vähän (ei kuitenkaan kovin pahaa vajetta). Hedelmistä eniten on tullut syötyä banaania, ja omenia satunnaisesti. Muuten ovat hedelmätkin jääneet. Sokeririippuvuus on poissa, vaikka tulen kyllä varmasti jatkossa pitämään herkkupäiviä silloin tällöin ja sallin joskus jotain herkkuja, kunhan kokonaisuus on muuten hyvä. Jos soveltaa 80/20 sääntöä arkipäivään pääsee jo aika pitkälle. En koe että gluteenin ja maitotuotteiden jättäminen olisi suunnattomasti parantanut oloani vaikka hyvä fiilis kyllä on päivästä toiseen ja energiaa riittää. Rakastan esimerkiksi vuohenjuustoa joten en kyllä ilman tätä pystyisi elämään. Olen kuitenkin oppinut paljon oikeasta ravinnosta, treenaamisesta ja levon tarpeesta. Puntarin olen kokonaan siirtänyt syrjään tämän kahdeksan viikon ajaksi, se numero ei kerro todellisuutta. Neljän viikon jälkeen suoritin mittaukset, joissa ilmeni että sekä vatsan että vyötärön ympäriltä on molemmista lähtenyt 4cm, lantiolta 2cm ja myös reisistä reilu cm. Myös muut paikat kropassa ovat kiristyneet. Tarkoitus on saada lisää lihasmassaa ja kiinteytyä (kesän mittauksessa 40%) ja pudottaa rasvaa (27,4%). Luvut ovat siis aika normaaleja, siksi ei mitään tarkempia tavoitteita ole. InBody-mittaukseen olen menossa ensi kuun alussa, siellä sitten nähdään lopulliset tulokset. 

Miltäs tämä kuulostaa? Onko teillä jonkin näköistä dieettiä/elämäntaparemonttia menossa? Myös motivaatio on kyllä yllättävän hyvin pysynyt vaikka kukaan ei ole ollut vieressä piiskaamassa. Yhteinen Facebook-ryhmä on tarjonnut tukea sekä valmentajilta että kanssatreenaajilta. Ryhmiä on siis kaksi, aloittelijat (ei vaadi salijäsenyyttä, kevyemmät treenit) ja edistyneet. Itse olen edistyneiden ryhmässä. Kiinnostuneille tiedoksi, uudet ryhmät aloittavat tammikuussa, mikäli haluat päästä elämäsi kuntoon.

Kuva ja lisätiedot: www.arenavalmennus.fi 


I feel terrible for not posting in such a long time. Besides work and school I've been busy with a new diet and workout routine called Puretreeni. It's a coaching program by two Finnish PT ladies. I have been on the gluten free and dairy free diet for about 5 weeks now and I feel great. I have lost 2 inches from both my waist and stomach. The scale I won't step on until these eight weeks are over since that number doesn't really matter. The workouts are really rough but I love it. My sugar (chocolate) addiction is gone even if I might be still enjoying some after this. The year is almost over. Did you promise to start a new life? Get your butt moving and ditch the junk food. This is the first day of the rest of your life! Only you can make the decision. 

Monday, September 14, 2015

Esittelyssä Esport Bristol

Viime kuussa sain mahdollisuuden päästä kokeilemaan Helsingin uusinta ja hienointa kuntoklubia, Esport Bristolia. Nimensä mukaisesti Bristol sijaitsee vanhan elokuvateatteri Bristolin tiloissa Mikonkadun Aikatalossa. Lomien ja aikataulujen takia en sinne vielä tuolloin ehtinyt joten olen kyseisellä salilla treenannut tässä kuussa pari viikkoa. Olen myös aiemmin ollut Esportin jäsen ja käynyt treenaamassa Kampissa. Pidän siitä että kyseessä ei ole mikään iso ketju, valikoimaa riittää ja ohjaajat ovat ammattilaisia. Kun kuulin ensimmäisen kerran Esport Bristolin suunnittelusta ajattelin että sinne on pakko päästä kokeilemaan treeniä.

Sisääntulo on kuin saapuisit Hollywoodin punaiselle matolle, jossa Oscar-patsaat toivottavat treenaajat tervetulleiksi. Pukuhuoneiden kaappien lukkojärjestelmä on suunniteltu erittäin järkevästi; käytössä on joko luottokortin kokoinen avain jolla napautat oven lukkoon tai jäsenille aktiiviranneketta muistuttava ranneke joten avaimista ei tarvitse kantaa huolta. Jäsenet voivat myös kirjautua treenaamaan sormenjälkiä käyttämällä astuessaan sisääntuloon.




Pukuhuoneita vastapäätä löytyy avoin cardiotila jossa on lämmittelylaitteita joka lähtöön; pitkä rivi juoksumattoja, crosstrainereita ja pyöriä. Pidän nimenomaan tilan avoimuudesta, mutta suora näkyvyys cardiolaitteilta pääjumppasaliin (Stage Studio) jäi hieman mietityttämään. Salissa on avoin lasiseinä joten melutasokin nousee melko korkealle lämmitellessä mikäli salissa on meneillään tunti. Jos itse on salissa treenaamassa voi myös tuntua epämiellyttävältä seurata toisella puolella olevien treenaajien katseita. Ideana sali kyllä on kiva, ohjaajille on varattu iso korotettu lava lasiseinän toisella puolella jättiscreeneineen, joka luo paikkaan suuren maailman tuntua. Suoraan kuin Les Millsin videolta.

     Stage Studio jonka yläpuolella Functional Studio Kuva: Esportbristol.fi




Kahden viikon aikana kävin testaamassa kuntosalia ja erilaisia tunteja. Tässä arviota niistä.

KUNTOSALI: Salin puolelle pääsee suoraan pukuhuoneen toiselta puolelta. Kuntosalin 500 neliömetrin tila on maksimoitu poistamalla cardiolaitteet, itse salin puolelta löytyy ainoastaa muutama spinningpyörä (spinningsalia Bristolista ei löydy).  Laitteita löytyy jos jonkinlaiseen treeniin. Vapaille painoille on oma nurkkaus ja venyttelyalue salilta löytyy myös. Kahvakuulille ja TRX-nauhoilla treenamiselle löytyy myös oma corner. Sali on ilmava ja tilava ja siellä on mielekästä treenata erittäin monipuolisesti.

    Kuva: sportsetterfi.wordpress.com 


BODYPUMP: Tätä tuntia odotin itse asiassa eniten, sillä Esportilla on käytössä uudet Les Mills Smart Bar-tangot. Tankoihin ei tarvita lukkoja sillä tangon "hampaat" lukitsevat painot paikoilleen. Painoista on helppo ottaa kiinni ja niitä pystyy käyttämään myös käsipainoina. Itse tanko painaa 3kg joka lisää vastusta verrattuna entiseen tankoon joka ei paina mitään. Kannattaa siis laittaa tangolle vähän vähemmän painoa. 

AIRYOGA: Olen käynyt ennenkin joogassa, mutta tämä oli minullekin uusi kokemus. Ilmajoogassa joogataan kirjaimellisesti ilmassa. Tunnin aikana käytetään apuna katosta roikkuvia silkkejä, joilla saadaan syvempiä venytyksiä aikaan. Silkki todellakin antoi lisää mahdollisuuksia venytyksiin ja erilaisiin asanoihin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ainoan risun tunti saa siitä että Functional Studio jossa tunti pidetään on suoraan Stage Studion yläpuolella, ja alakerran tunnin musiikki kuuluu häiritsevän hyvin yläkertaan.

       Kuva: nyreenataan.fitfashion.fi 


BODYATTACK: En ole käynyt Attack-tunnilla vuosiin, mutta se kannatti ehdottomasti. Osa Esportin ohjaajista on myös kouluttajana Les Millsillä Suomessa ja uudet ohjelmat saadaan lanseerattua normaalia aiemmin. Attack on tuntina melko rankka, joten jos olet vasta aloittelemassa treenaamista kannattaa peruskunto saada ensin kohdalleen. Yhden Attack-tunnin sanotaan vastaavan 10km juoksulenkkiä. Tunnilla juostaan paljon, tehdään punnerruksia ja erilaisia hyppyjä. Kovaa treeniä rakastaville. 

BODYCOMBAT: Combat kuuluu ryhmäliikuntatuntien kestosuosikkeihin. Ohjaajalla on salissa mahdollisuus olla vetämässä korkealla lavalla, mutta pienemmässä porukassa voi myös laskeutua treenaajien joukkoon salille luodakseen parempaa kontaktia treenaajiin. Siitähän ryhmäliikunnassa juuri on kyse. 

YINJOOGA: Tämä on ehkä yksi suosikkijoogatunneistani. Yinissä todellakin rentoudutaan ja venytykset saattavat kestää jopa 5-10 minuuttiin. Bristolin hot saliin mahtuu melko monta joogaajaa eikä muiden tuntien melu yllä tänne. Salissa on monenlaisia lämpimiä tunteja kuten joogaa, venyttelyä ja pilatesta. Jokaiselle löytyy siis jotakin. Miellyttävä 38 asteen lämpötila rentouttaa mukavasti ja tunnin jälkeen on kuin uudesti syntynyt.

Ja tässä vielä viime viikon treeniviikko

MA: BodyPump TI: Kuntosali+AirYoga KE: Venyttely TO: Kuntosali SU: Kuntosali+Yinjooga



Kokonaisuutena voin suositella Bristolia kuntoklubina. Tilat ovat uudet ja laajat ja jokaiselle löytyy jotain treenitaustasta riippumatta. Ainoan miinuksen annan Stage Studiolle, josta kiinteän seinän lisäksi puuttuuvat kokonaan peilit. Myös lattia on melko liukas ja voi kovan treenin aikana käydä vaaralliseksi. Vaikka tarjontaa on paljon on sali silti melko hinnakas. Itse mielelläni kyllä treenaisin täällä. Onko teillä omia kokemuksia Bristolista?

This post has been about reviewing a new and great fitness center in central Helsinki called Esport Bristol. The gym has a lot of different classes and a hot yoga studio for relaxing classes. I definitely recommend that you try it if you haven't yet. More information at www.esportbristol.fi.

Tuesday, June 16, 2015

My training week

Hey guys and sorry for being MIA again. The summer has started, but if you ask me it still feels more like early spring. I've started biking to work and I've been forced to wake up a bit earlier than usual but the feeling I get from my morning workout is totally worth it. It feels great to enjoy the fresh air instead of sitting on a bus. Last week I had lots going on but that didn't make me stop my training. I feel like the biking has taken over and I haven't been running much but I'm sure there will be some time for that too during this summer. Working out this much keeps me constantly hungry. I still don't know if I eat enough though. Just check out my basic lunch at work. Lots of salad and vegetables, some potato and salmon. Delicious. 

I've also discovered the gym again thanks to a good friend of mine with whom I do morning sessions together with, she challenges me and makes me work harder. A morning at the gym, a nice moment in the sauna just relaxing and a fulfilling breakfast after that gives a great start to the day. This is one routine I am hooked on. How do your summer mornings look like?



MONDAY: Biking 10km and BodyPump 60min

TUESDAY: Biking 10km and running 8km

WEDNESDAY: Biking 27km

THURSDAY: Stretching 30min

FRIDAY: Running 5km and gym 60min


Heippa taas ja sori kun olen taas ollut poissaoleva. Kesä on hiljalleen alkanut ja samaten työkiireet. Työmatkapyöräilyä olen jatkanut ja tehnyt siitä ihan kunnon hikitreeniä. Täytyy sanoa että sen johdosta on kyllä ihan koko ajan nälkä. Voin sanoa myös nyt tätä kirjoittaessa, että söin reilu tunti sitten ison annoksen kasviksia, kanaa ja raejuustoa ja taas tuntuu vatsa tyhjältä. Aineenvaihdunta on siis kunnolla käynnissä. Välillä tuntuu että ei syö tarpeeksi treenimäärään nähden. Tosin kun katsoo tuota lounasannosta voisi olla toista mieltä; reilu puolet lautasesta salaattia ja kasviksia, vähän perunaa ja reilusti lohta. Eikä muuten tullut edes ähky. Eihän nämä annokset tietenkään tämän kokoisia kotona ole.  Juoksu on puolimaratonin jälkeen jäänyt pyöräilyn takia vähän vähemmälle, mutta kyllä sitäkin ehtii. 

Olen myös hyvän ystävän ansiosta rakastunut uudelleen salilla treenaamiseen. Ennen töitä on hyvä vetää kunnon aamutreeni toisiansa tsempaten. Kunnon hiki päälle salilla, rentoutumishetki saunassa ja reilu aamupala naamariin niin johan jaksaa taas päivän töissä ihan eri tavalla. Tähän tapaan minä olen jäänyt koukkuun nyt jo muutaman viikon jälkeen ja kaipaisin enemmänkin aamusaleja. Ohjelmaan kuuluu ihan perusliikkeitä ja on ollut ilo huomata että esimerkiksi perus penkkitreenissä saa jopa lisäillä painoa reilusti. Yllä näkyy viime viikon treenisaldo. Pyöräiltyä on tullut lähes 50km. Salilla pääpaino on yläkropassa kun pyöräilyssä ja juoksussa jalat on sen verran kovilla. Saa nähdä missä kunnossa ollaan kesän lopussa. Lomalla olisi kyllä tarkoitus treenata myös vaikka ei välttämättä niin lujaa. Miltä teidän kesäaamut näyttää?

Monday, May 25, 2015

Maanantai-tervehdys VIDEO

Moikka moi! Se olisi taas maanantai ja uusi viikko. Aamulla oli tentti joten nukuttua ei ole tullut montaakaan minuuttia. Tentin jälkeen jatkoin vielä töihin. Ilmassa oli perusmaanantain tuntua, mutta vaikka itse en ollut nukkunut paljoakaan oli energiaa kuitenkin valtavasti. Itse siis pärjään todella vähillä unilla, onneksi. Kun pääsin kotiin heittäydyin sohvalle makaamaan. Silmät vaan painuivat kiinni. Jäi pitkästä aikaa maanantain Pump myös väliin, hullua olisi ollut sinne lähteä huhkimaan. 
Aamulla olisi tarkoitus pyöräillä töihin ensimmäistä kertaa ikinä. Satulan selässä pitäisi olla siis jo 6.30 eikä herätä silloin, eli nukkumatti kutsuu kyllä pian. Sitä kun alkaa päivittäin harrastamaan niin saa pientä lisäliikuntaa. Kauhistuttaa jo millainen ruokahalu tulee olemaan kun tuntuu että näillä treeneilläkin on koko ajan nälkä enkä edes syö kohtuuttoman suuria annoksia. 20km pyöräilyä päivään saa varmasti ihmeitä aikaan. Lihaksissa myös siis. Sehän tekee viikossa jo 100km, huh. Kesällä ajattelin että voisi osan matkasta mennä junalla ja pyöräillä loput kun lähtee kotiin viikonlopuksi. Siinäkin kivasti taittuu muutama kymmentä kilometriä. Hitsi miten odotankaan tätä kesää innolla.  Vielä kun saataisiin sitä lämpöä. 

Iltarahkat on syöty ja kai se pitäisi pikaisen suihkun kautta painua nukkumaan jos meinaa jaksaa aamulla kunnon treenin vetää. Vielä kun saisi kaikki tavarat tuonne treeniveskaan. Ei muuta kuin hyvää yötä!


Thursday, May 21, 2015

HCR ja jälkitunnelmat VIDEO

Heissan pitkästä aikaa. On ollut hieman kiireitä, joten kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Viime lauantaina koitti totuuden hetki, kauan odotettu puolimaratoni Helsinki City Run. Tämä oli toinen kerta kun olin mukana eikä varmasti viimeinen. Sain tosi hyvän startin ja ensimmäiset kymmenen kilometriä meni kuin ilmassa liidellen hyvää vauhtia. Sitten 15-16km kohdalla iski se sama väsymys kuin viimeksi.  Kavereiden kannustus 19km kohdalla olikin parasta mitä voi olla. Maaliin tultiin koko matka juosten niin kuin oli tavoite ja tuttuja vastassa. Fiilis jaloissa oli huomattavasti parempi kuin viime kerran jälkeen. Ilta meni palauttelun merkeissä, saunaa, lepoa ja paljon ruokaa ja seuraavakin päivä todella rennosti. 

Urheiluhullu kun on niin maanantaina piti jo mennä Pump-tunnille huhkimaan, jalkojen osuus tuli tosin tehtyä kevyemmin. Tiistain 11km palauttavan lenkin jälkeen oli aivan huippufiilis. Videolla mietteitä sen päivän lenkistä. Sää oli aivan täydellinen, uudet juoksutrikoot jalassa ja ihmiset hyvällä tuulella. Vauhti oli juuri sopiva ja keskityin nauttimaan juoksusta. Kesken lenkin tosin tuli paha himo suklaajäätelötötteröön kun matkan varrella jo useampi jäätelökioski oli avannut luukkunsa ja ihmiset nauttivat kesäherkusta, nam. Fiilis lenkin jälkeen oli parempi kuin pitkään aikaan. Tosin huomaa että vielä ei ole ihan täysin palautunut kun jaloissa vielä hieman tuntuu. Ei se muu auta kuin venytellä. Ajatukset ovat jo seuraavassa puolikkaassa, vaihtoehtoja löytyy paljon jos vaikka syksyllä jaksaisi taas. Olisi kesä aikaa treenata. 

Puolikkaalle ei mielestäni tarvitse valmistautua mitenkään erityisesti samalla viikolla siis. Hiilareita voi tankata normaalia enemmän, käydä pari kevyttä lenkkiä ja kisapäivänä ei tulisi syödä mitään normaalista poikkeavaa ettei tapahdu mitään ikävää. Itse starttasin kisapäivän isolla puurolautasella ja vielä lounaalla söin pastaa ja lihaa. Noin tunti ennen lähtöä söin vielä proteiinipatukan. Vedenjuontia kannattaa samana päivänä rajoittaa niin ei tarvitse kesken matkan pysähtyä vessaan. Mitä itse treeniin tulee niin kannattaa tehdä vaihtelevia lenkkejä; peruskestävyyslenkkejä, rauhallisia pitkiä lenkkejä ja lyhyitä intervallilenkkejä tai mäkitreeniä. Itsellä jäi tällä kertaa intervallit hieman vähemmälle. Onko teistä kukaan juossut puolimaratonia ja miten teillä on mennyt, mitkä ovat olleet tavoitteet? Jos ette vielä ole kokeilleet mutta kympin lenkki onnistuu helposti niin kannattaa rohkeasti lähteä kokeilemaan.





Last Saturday I ran once again the traditional half marathon Helsinki City Run. My start went perfectly and the first 10km just flew by. It's the last few kilometers that kill you. I couldn't have imagined anything better than friends rooting for me on the way when I needed it the most and my energy levels were really low. Meeting familiar faces at the finish line made it all worth it too. My legs and body weren't as tired as last time which is good. I spent the evening recovering, enjoying some sauna and eating lots and lots, taking the next day really easily also.

As a workout addict I had to stay with my routine and do BodyPump Monday evening already, toning it down for the legs weight wise. On Tuesday I did a recovering 11km run and I felt amazing after. The sun was shining and everyone around me felt happy about it too. I enjoyed watching people around me while running. The summer is starting and I got the biggest urge to get an ice cream when I watched people it it, but I avoided the temptation. My thoughts are already set for the next race, a few months of training and then it's go time again, what do you think?  I don't think this kind of a race requires that much preparations though, just make sure you eat more carbs a few days before and drink plenty of water. What comes to training make sure you have diversified runs. Basic, longer and interval. If running 10km isn't a problem for you then give it a shot, you won't lose anything. Are you ready to take the challenge?

Monday, April 20, 2015

Juoksupäiväkirja VIDEO

Hello! Katselin tuossa juuri Fitnesspäiväkirjat-ohjelmaa samalla iltarahkaa mättäen ja teki mieli kirjoittaa myös omista treeneistä. Tuota sarjaa on ollut ihan hauska seurata kun itsellekin treenaaminen on tosi tärkeää ja siitä nautin suunnattomasti, ja yhden kaverin sisko on myös mukana ohjelmassa. Ihan noin alhaista rasvaprosenttia ei itsellä ole eikä tule olemaankaan, oma ideaalini on olla normaalipainoinen ja terve ja syödä monipuolisesti välillä herkutellen eikä tarvitse punnita ruokia. Siis oikeasti, kuka sellaista jaksaisi 24/7? Vaatii aika paljon itsekuria. Vaikka kyllä tietysti kaikkeen tottuu kun on pakko. Päivän aiheena olikin tavoitteet. Jokaisella on omat tavoitteet ja erilainen kuntotaso, yhden rapakunto on toisen huippukunto. Itse mittaan kuntotasoani aika usein juoksulla, siinä jos missä huomaa jos treenejä on jäänyt väliin. Aika nopeasti sitä kuitenkin onneksi pääsee takaisin kuntoon kun vaan lähtee pururadalle. 

Kuukauden päästä olisi siis tarkoitus juosta HCR, eli Helsinki City Run puolimaratoni. Tämä on toinen kerta kun olen lähdössä puolikkaalle, ensimmäisellä kerralla (viime vuonna) oli ennen tapahtumaa ongelmia jalan kanssa ja usean viikon juoksutauko vaikka paljon ja monipuolisesti olinkin juoksua treenannut. Yleinen kuntotaso on kuitenkin varmaan viime vuodesta kohonnut, kun ne vähät lenkit mitä tämän vuoden puolella on tullut tehtyä ovat menneet aika kevyein askelin. Läpi talven on tullut käytyä uskollisesti Mikaelan pumpissa joka maanantai, ja monipuolisesti erilaista treeniä kuten Body Combattia, kuntonyrkkeilyä ja kuntosalia, sekä erilaisia intervallityyppisiä ryhmäliikuntatunteja. Meinaan välillä oikeasti tulla hulluksi jos en pääse treenaamaan, itsellä se hallitsee myös makeanhimoa.



Tällä viikolla on tullut juostua kaksi lenkkiä, yksi peruslenkki noin 11,5km ja yksi pitkä lenkki 15,5km. Tuota pitkää lenkkiä olisin voinut vielä jatkaa vaikka kuinka kauan, oli ihan superfiilis. Eikä pahasti hapottanut edes jaloissa. Tuo tuubipanta on muuten ihan nerokas keksintö. Vaikka ulkona ei niin kylmä ollutkaan niin sen kun pisti päähän niin pysyi ne paremmat urheilukuulokkeet tiukemmin korvissa ja ääni eristyksissä ja treenistä nautti enemmän. Treenin jälkeen tuli juotua proteiinijuomaa, rentouduttua saunassa ja venyteltyä. Myös jokapaikan Tiger Balmia tuli hierottua jalkoihin ja se tuntui auttavan. Asicsin kompressiosukat olivat myös lenkillä mukana ja luulen, että myös niistä oli apua. Tuo ensimmäinen lenkki Seurasaaren ympäri on kesällä aivan omiaan kun aurinko paistaa ja pieni tuulenvire puhaltaa. 

Kilometrejä edellisviikolle kertyi siis runsaat 27km, olen kyllä tyytyväinen. Keskiviikkona olen lähdössä kaverin kanssa pitkästä aikaa lenkille, molemmat treenataan HCR:lle. Hänellä tosin on paljon pidempi juoksutausta joten myös tavoitteet ovat tiukemmat. Itsellä se tärkein tavoite on se että taas juosten mennään koko matka ja hyvällä fiiliksellä. Jos sitä aikaa saisi vähän kiristettyä edellisestä niin se olisi myös plussaa. Millaisia treeni-ja juoksutavoitteita teillä on ja onko kukaan lähdössä HCR:lle tai muille puolikkaille tai kokonaisille? Mikä on suosikkinne? Tein näistä tämän viikon lenkeistä muuten videopäiväkirjaa, mitäs tykkäätte? Tänään olikin sitten ohjelmassa pumppi taas ja huomenna mahdollisesti lepopäivä. Oikein treenintäyteistä viikkoa kaikille!

This post has been about my running training for the upcoming HCR running competition 21km. The videos are in Finnish, one of them has a small sort of subtitle. I did two runs the past week, 11.5 and 15.5km and I enjoyed them very much. Do you enjoy running as much as I do?



Tuesday, March 31, 2015

BodyPump 93 - Stronger than your excuses

Writing this review makes me more excited than a BodyPump review in a while. I went to my regular Monday night class yesterday and got a pleasant surprise when girls I don't even know come up to me saying where were you last week, we noticed you weren't here. I thought it was really sweet and I guess it also shows how dedicated I am to the sport. I've done BodyPump for 10 years already and I'm telling you this release is probably the toughest one yet. With proper weights that is. Let's begin. 

Ariana Grande gets this program started with Break Free. Basic moves, dead lifts and rows and dumbbells for the end (2*5kg and 2*4kg dumbbells for me). Remember last squat track? 3 singles, hold and reverse the direction. That was only warming up for this track. The tempo goes one single, hold and reverse ways. The first time I did it I thought I could even add some more weights but it gets you towards the end. The final round, 24 singles. (2*15kg). The chest track is officially supposed to be done with dumbbells not the bar but some instructors use it. This track is slower than ever and controlling the weights is what makes it so efficient. The combination you need to know is pulse down for two and hold. This isn't getting any easier either as the 16 lower-half pumps really get your muscles burning and you just wanna toss the bar away (2*7,5kg).

I feel the back track is easier than before. The music follows the squat track, very techno like. There are two different combinations; clean and press with one single row four times followed by three clean and presses up. The three rounds are exactly alike so you know what to expect (2*8,5kg). The triceps track is one of my favorite, both the song itself and the effectiveness of the moves. Bang, bang let's go. A lot of triceps curls and triceps push-ups and a few kickbacks too. One of the best tracks of the release (2*4kg and 1*4kg for kickbacks). The beginning has been easy you could say. Biceps are done with dumbbells too but we use the bar. Don't let those 8 half pumps kill you (2*5kg). 

It's back to basics in the lunge track. I'm telling you, long series of lunges with four singles and four lower halves. Barely any squats so choose your weights wisely. I like the track it feels somehow old school. Your legs should be sizzling after this (2*7,5kg). Okay, now it's time for the true challenge. Like I said I've done this for years and nothing makes me wanna kill myself more than this shoulder track. Just kidding but it almost does. The sets are reversed so that the overhead presses are done at the beginning right after some nice push-ups. The true challenge is the push-ups at the end when you've got your arms burning. When it starts to burn it starts to count (2*5kg and 2*4kg dumbbells). I'm a bit disappointed with the abs track. It's a lot of butt work which, don't get me wrong is good too. It's fashionable and functional to have a great butt. What are you waiting for? Stretch with Nickelback and you're done. What did you think? I'm thinking this is what will definitely give you that great summer body. We're only a couple of months away. So raise the bar!



            


Olen odottanut tämän arvostelun kirjoittamista enemmän kuin monen muun BodyPump arvostelun. Olin eilen normaalilla maanantai-illan Pump tunnillani, kun ennen tuntia tytöt joita en edes tunne tulivat kyselemään missä olin viime viikolla ollut kun minua ei näkynyt. Taidan siis kuulua vakiokalustoon. Pumppia on tullut nyt harrastettua jo kymmenen vuotta ja voin sanoa että tämä ohjelma on varmaankin tähänastisista raskain. Kun muistaa siis laittaa tarpeeksi painoa. Aloitetaan. 

Kroppaa lähdetään lämmittelemään Ariana Granden tahtiin. Aika perusjuttuja, maastavetoja ja soutuja ja loppuun tarvitset vielä käsipainot (2*5kg ja 2*4kg käsipainot itsellä). Muistatteko viime ohjelman kolme ykköstä, pito ja suunnanvaihdos yhdistelmää? Se oli vasta lämmittelyä. Nyt lihaksia rääkätään kunnolla kun tehdään vain yksi ykkönen ja pito ja vaihdetaan suuntaa. Ensimmäisellä kerralla ajattelin että eihän tämä nyt niin pahalta tunnu, että painojakin voisi lisätä, mutta kyllä noilla normipainoilla saa ihan kunnon treenin aikaan. Viimeinen 24 ykkösen kierros sinetöi kyykkytreenin (2*15kg). Rintabiisi kuuluisi kai tehdä irtopainoilla, mutta osa ohjaajista käyttää tankoa. Tempo on hitaampi kuin koskaan, mikä tekee vauhdin kontrolloimisesta hankalaa ja tehostaa liikettä luoden painetta lihaksiin. Kombona kaksi alhaalla joustoa ja pito. Näitä alakerran joustoja tehdäänkin sitten vielä 16 kappaletta loppuun ja polte on sen mukainen että tangon haluaisi vain viskaista pois (2*7,5kg). 

Selän puolesta ohjelma helpottuu. Musiikki on, kuten yleensä, melko teknomaista. Tässä käytetään kahta eri yhdistelmää; clean and press-soutu kertaa neljä sekä kolme peräkkäistä clean and pressiä. Kierrokset ovat aivan identtisiä joten luvassa ei ole sen suurempia yllätyksiä (2*8,5kg). Ojentajabiisi on ehdottomasti yksi suosikeistani. Bang, bang pannaan menemään. Triceps curl, ojentajapunnerruksia, kickbackeja, ehdottomasti yksi ohjelman parhaita (2*4kg ja 4kg käsipaino kickbackeihin). Alku on ollut helppoa. Oikeaoppiset hauiskäännöt tulisi myös tehdä irtopainoilla. Tangolla tämä vasta tuntuukin.  Älä anna 8 puolivälipumppauksen kuluttaa itseäsi loppuun, kädet joutuvat vielä töihin (2*5kg).

Askelkyykyissä palataan ihan alkuun. Pitkiä sarjoja perusaskelkyykkyjä, vain vähän normaaleja kyykkyjä, joten valitse painosi viisaasti. Biisi on ihanan vanhanaikainen verrattuna muihin. Nelosen settejä on paljon. Tämän jälkeen jalkoja pitäisi poltella (2*7,5kg). Nyt onkin sitten vuorossa haaste. Vuosia tätä on siis tullut harrastettua mutta tämä olkapääbiisi saa harkitsemaan itsemurhaa vielä enemmän kuin 92 pumpissa. Vitsi vitsi, mutta ei siinä kyllä helpolla pääse. Liikkeiden järjestystä on myös muutettu ja treeni aloitetaan ja lopetetaan punnerruksiin. Olkapäät aivan tulessa. Kun poltteen tuntee syntyy myös tuloksia (2*5kg ja 2*4kg käsipainot). Vatsoihin olen hieman pettynyt. Pepputreeni on aina tervetullutta, mutta jos käy vähemmän salilla toivoisi tähän sisältyvän kunnon vatsatreeni. Nickelbackin tahtiin vielä venytykset ja treeni on valmis. Miltä kuulostaa? Kyllä tällä kesäkuntoon pääsee, sinnehän on enää kaksi kuukautta. 


Tuesday, March 10, 2015

Fitness goals 2015

The last couple of months of 2014 weren't such a success for me training wise, as I suffered from a terrible flu a few times. So when I was gonna go back to my workout routine I got sick again. And I do have a strong immune system, this time even that didn't help. For an active person on the go not being able to work out at all makes you crazy. Now it's a new year and new challenges and as many others I've also set some fitness goals for myself that I'd like to share with you. 

1. IT'S ALRIGHT TO TAKE A DAY OFF

This is probably my most important goal. I tend to overdo it when it comes to working out and there was a period in my life when I didn't allow my body to rest at all and I ended up not getting any results. This year I'm gonna tell myself that it's actually alright to not work out if I'm busy or simply too tired, it won't be useful. 

2. TO STRETCH MORE

I used to do this after every workout but because of the lack of time I've forgotten about stretching more than a few times. It's important so your muscles will stay more flexible and develop faster. I get a total body massage once a month, which is very important for muscle care. 

3. WORK HARD

I'm used to training on high intensity and I plan to raise that intensity even more this year. HIIT training is known to be effective and my goal is to get more of that into my workout routine. 

4. FASTER RUNNER

Running is a big part of me, it's therapy when I put my music on and just run and it's also a great workout. This year I plan on getting even better at it.

5. BE HEALTHIER

This goals sums up all the previous goals. Make sensible choices when it comes to your meal plan and workout routine. Don't stress if you miss a workout and when you hit the gym give it all you've got. Only you know what feels good. Look good, feel better. 

How do your fitness goals for this year look like? 


Loppuvuosi oli aika rankkaa kun pääsi paha flunssa iskemään useampaan otteeseen ja tulikin sitten pidempi treenitauko. Tällaiselle treenihullulle muutaman viikon joutilaana olo oli tuskaa. Nyt onkin uusi vuosi ja uudet haasteen. Kuten moni muukin myös minä olen asettanut itselleni eräänlaiset urheilutavoitteet. 

1. VAPAAPÄIVÄT OVAT SALLITTUJA

Tämä on varmaankin tärkein tavoitteeni tälle vuodelle. Tapana on välillä vetää överit treenatessa ja jonkin aikaa sitten vedin täysillä lähes 24/7 eikä kroppa saanut levätä tarpeeksi. Eihän siinä sitten tullut enää tuloksiakaan kun kroppa oli ihan tukossa. Tämän vuoden mantra onkin, että jos on liian kiire tai yksinkertaisesti vain liian väsynyt niin treenin voi jättää väliin. 

2. VENYTTELE ENEMMÄN

Ennen venyttelin joka treenin jälkeen ja kävin jopa hot joogassa kerran viikossa. Nyt sitten ajanpuutteen ym. vuoksi ovat venyttelyt jääneet vähemmälle. Se olisi erityisen tärkeää jotta lihakset pysyisivät joustavina ja kehittyisivät nopeammin. Käyn kerran kuukaudessa kokovartalohieronnassa, joka on tärkeä osa kehonhuoltoa. Kaikkia lihaksia kun ei millään vain saa itse venyteltyä, se fiilis hieronnan jälkeen on vain niin tajuttoman ihana vai mitä? 

3. KOVAA TREENIÄ

Kovatehoinen treeni on urheilua minun makuuni. Vaikka lepopäivät ovat tärkeitä yritän myös koko ajan nostaa tehoja niissä treeneissä jotka tehdään korkealla sykkeellä. HIIT treenit ovat todella tehokas tapa kohottaa kuntoa nopeasti eivätkä vie paljoakaan aikaa. 

4. NOPEAMPI JUOKSIJA

Juoksusta on tullut osa minua, se on terapiaa kun saan oman soittolistan soimaan napeissa ja vain juoksen. Se on tietenkin myös todella tehokasta treeniä. Toukokuussa olisi tarkoitus juosta toinen puolikas maraton, ilman mitään tiettyjä aikatavoitteita tosin mutta tietenkin haluan kehittyä nopeammaksi juoksijaksi. 

5. OLE TERVEEMPI

Tämä tavoite niin sanotusti vetää yhteen kaikki aiemmat tavoitteet. Tee järkeviä valintoja ruuan ja treenien suhteen. Älä stressaa jos treeni jää väliin, mutta kun lähdet salille anna kaikkesi. Vain sinä tiedät mikä tuntuu hyvältä. 


Mitkä teidän urheilutavoitteet tälle vuodelle ovat?


Sunday, February 8, 2015

My workout week

The flu is gone, a new year has started and I feel great! I'm back to my usual workout routines and I've tried some new things for a change also. Last month I went skiing and a week after that I tried my cross-country skis for the first time in years, I gotta tell you that's tough work. I don't see myself doing it all the time but it's a nice change to the usual. And since I have the skis why not. This week I was quite rough on myself but I feel good. The upcoming week I have to slow it down a bit though. Today I spent the day with an old friend I haven't seen in forever and we watched a movie and I allowed myself some treats too. How was your weekend?


MON: BodyPump 60min

TUE: Sh'bam 45min and BodyCombat 60min 

WED Day off

THU Fitness Boxing 45min Body-class 60min

FRI IntervalBody 60min

SAT Stretching 60min 

SUN Day off 



Flunssa on karistettu, uusi vuosi startannut ja olo on mahtava! Treenirutiinit maistuvat taas ja on myös tullut kokeiltua jonkin verran uutta. Viime kuussa olin Lapissa laskettelemassa ja tuli myös reissun jälkeen kokeiltua ihan perinteistä hiihtoa kun sukset kerran on joskus aikanaan tullut ostettua. Vuosiin en ole ladulla ollut ja voin kyllä sanoa että kyllä se urheilua on, hatunnosto siis kaikille hiihtäjille. Ei ehkä lukeudu lempiharrastuksiin, mutta on mukavaa vaihtelua. Tällä viikolla pistin kaikki peliin ja vedin aika rankat treenit. Tänään oli sitten löhöilypäivä ja olin tapaamassa rakasta ystävää jota en pitkään aikaan ole nähnyt ja katsoimme leffaa ja sallin itselleni myös vähän herkkuja. Mites teidän viikonloppu?

Monday, December 15, 2014

BodyPump 92 - Body Shock

The LesMills programs at my gym switched again last week. I was going crazy again so I actually tortured myself a bit by doing 3 of the new workouts. Monday Pump, Wednesday Pump again and Thursday morning Combat (release 62). I'm not a morning person anyways so that early morning Combat without breakfast really took my last energy but I did feel great afterwards. Okay let's get to the point here is my review on BodyPump 92. And let me tell you it really is a body shock. ;)

The warm-up is quite long, five whole minutes. There are a lot of squats here and still no biceps curls. It's back to using just the bar differing from the previous release with the dumbbells. I actually felt that the warm-up is a lot lighter than the previous one. (2*5kg for me)  What comes to the squats I think they are a bit challenging at least before you get used to them. This release has a new combo called 3 singles and hold, then reverse. So you squat three singles down, and then hold down. After that you push up with your legs three times and hold up and then switch again. I have definitely felt my legs working during this track. Three rounds and the techno beat just makes it better. (2*15kg). 

If you thought the squats were tough you haven't seen nothing yet. The chest track is back to the bench press, no push-ups this time. Trust me I wouldn't at least be able to do any at this point. This chest track really burns. The same three singles hold and reverse combination. Not to forget those painful 9 upper halves at the end of the rounds. I can tell you I've done my fair share of BodyPump over the past 10 years or so and I almost cried before this song ended. My chest was really burning and I actually had to reduce my normal weights. So get prepared. (2*6kg) Some people say that the BodyPump music has become a bit predictable. I have to agree especially with the back tracks. It seems they are always mixed techno tracks. Something else could be nice for a change. The moves on the back track well, it's five minutes of pure heart pounding. After the chest track I still had to reduce my back weights a bit. There are three rounds, two times a set of clean and press with a dead lift in between. Just as you think you get a break you go up again. I suggest you try with smaller weights at first. There are proper breaks so you can add weights in between. (2*7,5kg and 2*8,5kg for the last round)

I was quite disappointed with the music for the triceps track. It's Ariana Grande and no offense to anyone's taste in music but I've gotten pretty sick and tired of that song already! This time the triceps don't need to do more than one switch. First a few rounds with the bar on the bench, the usual. And then some triceps curls on the bench. It still isn't easy though if you just put enough weight on the bar. (2*5kg on the bar and 8kg for the curls). The biceps track might be a little easier than the previous one, but don't get me wrong it ain't easy. Come With Me Now takes you to the wild wild west and a cowboy theme. Fresh. Lots of three bottom halves and hold. (2*5kg) In the lunge track you can choose if you use the bar or just one weight in your hand. I love the lunge track but I didn't remember it would be a body shock (as sung) until I did the program again today. NRG for the last leg track. (2*8,5kg) 

I have been waiting for push-ups in the shoulder track as I love them but this track makes me wanna hate them. They really put you to the test, especially when you do the regular no-knees push-ups. Three singles, hold and reverse again. I tell you this was another track where I literally almost cried cause my shoulders were burning. Looking forward to seeing the results. ;) (2*5kg and 2*4kg dumbbells) I like the ab track a lot more than before. There are plenty of slow reps and then a form of side planks also but I didn't find it too difficult but still effective. Then just finish with some stretches with Sia's Chandalier and you are done. How did it feel? Don't forget to watch the sizzler below. I like the new structure as you get a bit more of a sneak peek to each track separately. Enjoy!



Viime viikolla pääsin taas kokeilemaan uusia LesMills ohjelmia kun oli aika vaihtaa BodyPump 92 salilla. Urheiluhullu kun on niin piti sitten heti mennä kiduttamaan itseä sekä maanantaina että keskiviikkona Pumpissa ja vielä torstai-aamuna Combatissa. En ole muutenkaan aamuihminen joten aamun Combat ennen aamiaista vei loputkin energianrippeet. Jälkeenpäin olo oli ihan mahtava vaikka jalat huusi hoosiannaa. Nyt sitten uusimpaan BodyPumppiin. Voin paljastaa että edessä on todellinen body shock. ;)  

Lämmittely kestää noin viitisen minuuttia. Jalat lämmitellään erityisen hyvin, mikä onkin ymmärrettävää kun tietää mitä on edessä. Hauiskäännöt ovat myös tässä ohjelmassa jätetty pois. Uudessa ohjelmassa ei myöskään tarvita käsipainoja lämmittelyyn. Tämä lämmittely tuntui omasta mielestäni paljon kevyemmältä kuin aiemmin. (omat painot 2*5kg) Sitten kyykkyihin josta puhuin jo aiemmin. Apua! Tässä ohjelmassa on uusi combo joka pistää kropan koetukselle. 3 ykköstä, pito ja vastakkaiseen suuntaan. Eli kolme ykköskyykkyä alas, jätä alas ja puske sama toiseen suuntaan ja toista. Voin sanoa että alkaa aika pian tuntumaan jaloissa ja hyvä niin. Tässä on vielä sellainen tosi kiva teknobiitti. (2*15kg)

Jos luulit että kyykyt olivat haastavia niin just wait, pahin on vielä edessä. Tässä ohjelmassa ei tule helpotuksia, koko ajan mennään täysillä. Rintabiisistä on tiputettu punnerrukset pois ja siirrytty kokonaan penkille. Ja tiukka setti tiedossa, itsellä lihaksia oikein poltteli. Sama kolmen combo ja suunnanvaihdos. Myös tiukat yläjoustot kierrosten lopussa tekevät tiukkaa. Olen kuitenkin aika paljon pumpeissa käynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana ja tämän setin loppua kohden olin melkein itku kurkussa kun sen verran tiukalta tuntui vaikka jopa painoja olen pienentänyt. Joten ei kannata ihan niillä normipainoilla lähteä puskemaan. (2*6kg) Joidenkin mielestä pumpin biisivalinnoista on alkanut tulemaan hieman ennalta-arvattavia. Olen ehdottomasti samaa mieltä selkäbiisien osalta, siinä on aina jotain teknohömppää. Tämä setti on viisi minuuttia täyttä sydämentykytystä ja rintabiisin jälkeen on ihan turha edes uneksia normipainoihin lisäämistä. Kolme kierrosta, clean and press kolme kertaa, välissä maastaveto ja taas uudestaan. Kun jo luulet että tangon voi laskea maahan niin sama uudestaan ja sydän kyllä hakkaa tuhatta ja sataa. Kierrosten välissä pidetään kunnon tauot joten painojen lisääminenkin on helppoa. (2*7,5kg ja 2*8,5kg viimeisellä kierroksella. 

Ojentajabiisi oli lievä pettymys. En halua dissata kenenkään musiikkimakua mutta tuo Ariana Granden biisi alkaa olla jo niin loppuun kulutettu että tulee jo korvista ulos! Ojentajissa tulee vain yksi vaihto, tangolta penkille istuen tehdyt ranskalaiset punnerrukset. Tarpeeksi kun laittaa tangolle painoa niin saa kyllä kunnon treenin aikaiseksi, hieman helpompi tämä kyllä on kuin edellinen. Come With Me Now vie treenaajat villiin länteen hauistreenin pariin. Vähän raikkaampaa musiikkia siis. Isoja ykkösiä ei tehdä, ainoastaan kolmen puolikkaan settejä. (2*5kg) Askelkyykkyyn voi valita joko tangon tai levykiekon tai vaihtoehtoisesti jättää painot kokonaan pois. Itse biisi on tosi menevän NRG:nen enkä muistanut mikä body shock sieltä oli tulossa ennen kuin treeni tuli tehtyä taas tänään (3h yöunilla). Ei siis ihan fiksuin ratkaisu. (2*8,5kg)

Olen odottanut niitä punnerruksia tähän hartiabiisin tahtiin mutta tämän treenin jälkeen tekee kyllä mieli vihata punnerruksia. Hyvää treeniähän se on varsinkin kun tekee suorin vartaloin tappiin asti, mutta pakko vaan on jatkaa. Arvatkaa mitä luvassa? Tietenkin kolmet ykköset ja käännös. Ei terve vaan! Tämänkin biisin aikana olisi tehnyt mieli myös itkeä, hammasta purren mennään. Olkapäät ihan tulessa. Tuloksia odotellessa. ;) (2*5kg ja 2*4kg käsipainot) Vatsabiisi on hauska. Hitailla toistoilla ja sivulankulla saa kunnon tehot mutta jaksaa kuitenkin hyvin tehdä. Sitten vielä lopuksi jäähdyttelyn kautta (Sian Chandelier) pukuhuoneeseen ja valmista tuli. Miltä vaikuttaa? Muistakaa katsoa uusittu esittelyvideo alla. Siinä pääsee näkemään vähän tarkemmin eri biisejä kuin aiemmin. Treeni-iloa!



Sunday, November 16, 2014

My workout week

I'm getting back to my workout routine after the flu and I'm loving it. Gotta just love running. The winter has been very mild so far so no worries about cold or snow. What is your favorite workout? Here is what my week looked like this time. 

Eli vihdoin aletaan palailemaan pre-flunssan treeniaikatauluun. Juoksu on yksinkertaisesti vain niin ihanaa kun voi laittaa luurit korviin ja lähteä radalle. Yksi aamu olin jopa räntäsateessa juoksemassa ja sen jälkeen oli aivan mahtava fiilis. Mikä on teidän lempitreeni? Tässä minun treeniviikkoni. 
Mon/Ma BodyPump 1h

Tue/Ti BodyCombat 1h


Wed/Ke Running/juoksu 12km 


Thu/To Free/vapaa


Fri/pe Stretching/venyttely 30min 


Sat/La Running/juoksu 8km


Sun/su Free/vapaa 


Wednesday, September 17, 2014

BodyPump 91

I noticed I have totally forgotten to write about BodyPump 90 as now it already is time for BodyPump 91. If you want a review or track list from the previous release I can do that too. But let's get to the new release now.
The warm-up is kinda interesting. It continues as in the previous release, no bicep curls. The final part of the warm-up is done with dumbbells. Something different. (2*5kg and 2*4kg dumbbells for me)

Did I mention earlier I love squats? Well this release really is done for me. There is a killer set of squats on rounds 2 and 3 with 24 singles. After the warm-up  round there are two rounds, beginning with regular stance and the long series of singles is done with a wider stance to really target the entire legs and butt. (2*15kg) The chest track includes push-ups for a change and really gets the muscles burning. Quick changes from bench press to bench push-ups and then the same over again. In this release many tracks use the combo with two singles and two bottom halves. (2*6kg)

The back track could be defined as the essence of BodyPump; dead rows, dead lifts and triple clean-and-presses. No extra weights needed, just basic BodyPump and the usual techno-kinda music that the back tracks usually are. (2*8,5kg) Hey triceps! You're gonna kill them with this various set of exercises. Starting off with dips, moving on to triceps extensions, some kickbacks, triceps push-ups and again some extensions. (5kg and 4kg dumbbell)

If you thought the triceps track was tough wait until you've finished your biceps. There are long harsh series of two singles and halfway bicep curls that really get your muscles burning to this rock-track. (2*5kg) For the lunges you only need one big weight. There are a lot of regular squats too. This track is very similar to the lunge track from BodyPump 86 last year. Only one big weight, lunges and regular squats lifting the weight up and to finally get the heart rate up lifting the weight up and standing up on your toes. Love it, and now you're done with the legs. (10kg)

Eat, sleep, rave, repeat and work out your shoulders. I survived this track better than the last shoulder track, I could actually grab bigger dumbbells. But I'm not saying it would be easy. Since we've done so many push-ups already there will be none in the shoulder track. But there will be quite a few peck decks to the front to finish off the set. (2*5kg and 2*4kg dumbbells)

Time for the last workout before stretching out. Regular crunches are fine but prepare your mid-section for some regular and side planks, I noticed it wasn't so easy to stay in place when one hasn't done them in a while. This really targets those deep ab muscles. The side planks really target your obliques. If you can conquer this then you're a winner and ready to stretch with one of my favorite bands, OneRepublic.  So how does it sound like, you ready to do it?

Tracklist

1. Ten Feet Tall – Wrabel
2. Somebody Told Me – The Killers
3. Goodness Gracious – Ellie Goulding
4. Beautiful Life (Remix) – Armin Van Buuren
5. Hey Brother – Avicii
6. Bad Company – Five Finger Death Punch
7. Find You – Zedd
8. Eat, Sleep, Rave, Repeat (Remix) – Fatboy Slim
9. Trumpets – Jason Derulo
10. Burning Bridges – OneRepublic



Minulta on kokonaan jäänyt arvioimatta BodyPump 90, joten jos joku sitä kaipailee tai biisilistaa ym. niin voin tehdä siitä postauksen myös. Mutta nyt keskitytään uusimpaan, eli BodyPump 91:seen.

Lämmittely on aika jännä, jatkaa samaa rataa kuin edellinen, ei ollenkaan hauiskääntöjä. Uutta on kuitenkin se että lämmittely päätetään käsipainoilla, mikä on virkistävää vaihtelua. (Minulle 2*5kg ja 2*4kg käsipainot)

Olenko kenties aiemmin maininnut että rakastan kyykkyjä? Tämä pumppi on todellakin jokaisen kyykkääjän unelma. 2. ja 3. kierroksella tehdään nimittäin 24 setti ykkösiä. Lyhyen lämmittelykierroksen jälkeen on siis kaksi kierrosta, ensin normaalissa haara-asennossa ja loppupätkät leveässä asennossa jotta saadaan liike tuntumaan kunnolla koko jaloissa ja takapuolessa. (2*15kg) Rintabiisiin on tällä kertaa sisällytetty punnerruksia joka todella polttaa lihaksia. Nopeita vaihtoja perus penkkipunnerruksesta penkin päällä tehtäviin punnerruksiin. BP 91 sisältää uuden yhdistelmän, kaksi ykköstä ja kaksi alapuolikasta, joka toistetaan myös muissa lihasryhmissä. (2*6kg)

Selkäbiisi on sitä BodyPumpin ydintä; soutuja, maastavetoja ja tripla clean-and-pressiä on myös paljon. Lisäpainoja ei tarvita, ainoastaan tangolla peruspumppia teknobiitin tahtiin, jota selkäbiisi usein sattuu olemaan. (2*8,5kg) Tervehdys ojentajille! Ne saavat kyytiä tämän sarjan jälkeen. Aloitetaan dipeillä, siirrytään tekemään ranskalaisia punnerruksia istuen, kickbackejä, ojentajapunnerruksia ja lisää ranskalaisia punnerruksia seisten. (5kg ja 4kg käsipaino)

Jos kuvittelit ojentajabiisin olevan hankala odota kunnes olet treenannut hauikset. Tässä tehdään pitkiä kivuliaita kaksi ykköstä-puolivälipumppaus kombinaatioita. Itse pidin normaalit hauispainot joten lihaksissa kyllä tuntui tämän jälkeen. Biisi on kunno rock-tykitystä että mukana on pakko pysyä eikä saa luovuttaa. Hauissoutu välissä antaa helpotusta. (2*5kg) Askelkyykkyihin tarvitaan vain iso levypaino. Tässä tehdään paljon myös normaaleja kyykkyjä. Tämä itse asiassa muistuttaa melko paljon viime vuoden BodyPump 86 ohjelmaa viime vuodelta. Yksi iso paino, askelkyykkyjä, peruskyykkyjä nostaen paino ylös ja vielä lopussa sykkeennostona paino ylös ja samalla varpaillenousu. Aivan mahtavaa ja jalat onkin sitten treenattu. (10kg)

Eat, sleep, rave, repeat kuuluu olkapääbiisin mantra. Selvisin tästä paremmin kuin viime olkapäistä ja pystyin jopa ottamaan isommat käsipainot. En silti väitä että tämä olisi helppoa. Koska ohjelmassa on jo tehty niin paljon punnerruksia jäävät ne väliin tässä biisissä. Loppuun saa tosin kyllä tehdä jonkun verran peck deckiä. (2*5kg ja 2*4kg käsipainot)

Viimeinen treeni ennen venyttelyä, vatsat. Perusrutistuksista selviää mutta jos ei ole tehnyt normi eikä sivulankkua hetkeen kannattaa valmistautua siihen. Itselläni ei ensimmäisillä kerroilla asento meinannut hirveän hyvin pysyä kun ei ole salinkaan puolella lankkua tullut vähään aikaan tehtyä. Sivulankku on muuten tosi hyvä vinoille vatsoille. Jos selviät tästä olet voittaja ja valmis jäähdyttelemään yhden lempibändieni kanssa, nimittäin OneRepublic. Miltä vaikuttaa, joko olet valmis kokeilemaan itse?



Monday, May 19, 2014

Sunny Monday

My Monday and the new week started out really busy. I woke up early and enjoyed breakfast, the sun was shining high up already. I made some phone calls taking care of some errands and the early afternoon we headed to the airport to pick up my sister, she was coming back home from Berlin. The heat was just incredible today, it would've been a perfect day to spend at the lake house. I came back to the city from the airport and just changed my outfit real quick into something more sporty.
As you might remember, I bought some new running shoes earlier. As they need to be tested before actually running in them I decided to take a test "run" today. I also took care of the voting for the Euro election this week. The weather was just perfect and the breeze cooled it down just enough. When I got back home it was time to watch (hopefully not) Finland's last game in the hockey world championships this year. Tomorrow it's back to work again and on with the new week. How did yours start?

Minun maanantaini ja viikkoni alkoi kiireisenä. Heräsin aikaisin ja nautin aamiaista kun aurinko jo paistoi korkealla. Hoidin puhelimitse asioita ja aikaisin iltapäivällä suuntasimme lentokentälle hakemaan siskoani, hän tuli takaisin Berliinin reissulta. Kuumuus oli aivan polttava tänään, olisi ollut oiva päivä viettää mökillä. Palasin kaupunkiin kentältä ja vaihdoin pikaisesti hieman sporttisemmat vaatteet päälle.

Kuten ehkä muistatte ostin jokin aika sitten uudet juoksukengät. Eihän autoakaan oteta käyttöön ilman testiajoa joten pitäähän kengätkin käyttää pienellä testilenkillä ennen kuin niillä alkaa juoksemaan. Samalla tuli hoidettua tuo Eurovaaliäänestys pois alta. Jatkoin lenkkiä äänestyksen jälkeen kävellen siis ja pieni tuuli teki ilmasta sopivan viileän. Päästyäni kotiin olikin jo aika katsoa Suomen (toivottavasti ei viimeistä) matsia näissä lätkän MM-kisoissa. Huomenna onkin sitten töiden vuoro ja uusi viikko jatkuu. Miten teidän on alkanut?